maanantai 19. huhtikuuta 2010

Viikko taas vierahtanyt nopeasti! Viime viestissa puhuin etta olisin la mennyt heimojuhliin, mutta se ei sitten onnistunutkaan, joten lahdimme taas Kisumun yoelamaan. Oli hauska ilta mutta minulta varastettiin puhelin ja kaverilta varastettiin rahaa. Tallaistahan se taalla on. Puhelimen varastamisesta seurasi jotain hauskaakin, nimittain maanantaina menin tekemaan rikosilmoitusta poliisiasemalle, joka satuu olemaan nykyisen asuntomme vieressa. Menin asemalle Lauran kanssa ja siitahan ei meinannut tulla yhtaan mitaan. Ensinnakin ei meinattu loytaa paikkaa missa ilmoituksen voi tehda, sitten loysimme paikan ja kaikki ohitti meidan jonossa(taalla paikalliset yritaa ohi jo kassajonossa). Lopula paasimme tiskille ilmoitin etta multa on puhelin varastettu, ne olivat etta no mitas sitten,.. Yritin nolona selitella etta tarvitse siita todistuksen vakuutusa varten, myohemmin virkailija antoi paperin kun sai naurunsa loppumaan. Meidat ohjattiin taas toiseen paikkaan ja eras poliisi taytti meille rikosilmoituslomakkeen. Han kysyi mista maasta me ollaan ja sittenhan se innostui ja koko loppuvartin huuteli etta you are finishd:D Olisi ehka kannattanut vvarmistaa etta minka merkkinen se minun puhelin oli ja oma kenia osoite, pitivat taas tyhmina valkoisina, koska en osannut vastata noihin kysymyksiin mitaan. mutta minkas teet.

Toissa mennyt hyvin, olin alkuviikon yksinani lastenosastolla, kun muut olivat kipeana. Keskiviikkona menimme keskolaan toihin, ihania pikkuisia! Siella oli 8 vauvaa, ialtaan paivan-2viikko vanhoja ja painoltaa 800-3000grammaa. Voi kun niita sais vaan aina pitaa sylissa ja hoitaa. Osasto on puolivuotta vanha ja yllattavan siisti aj siella yritetaan olla hygienisia ja hoitaa hyvin vauveleita. Yllatti positiivisesti:)

Perjantaina vierailtiin ohjaajan luona (han tyoskentelee lastenosastolla). Mentiin sinne matatulla, eli sellaisella kolkolla minibussilla. Meilta valkoisilta pyydetaan aina isompi hinta kuin paikallisilta ja saatiin naureskelevaa, halventavaa ja hieman uhkailevaa kohtelua kuskilta ja henkilola joka kutsuu ihmisia tienvarsilta kyytiin. Onneksi oli paikallinen mukana, muuten meidat olis ryostetty tms ihan tosi nopeasti. Ohjaaja asui aika syrjassa ja ei ollut mitaan hienostoaluetta, ei todellakaan. Lahion lapset ei varmaan koskaan ollut nahneet valkoisia, kun tuli taas sellaista kommenttia ymparilta. Valilla ei jaksa kun koko ajan kuulee ymparilta huutelua ym. Talo oli sisapuolelta ihan siisti, heilla oli sahkot mutta vesi tuli laheisesta kaivosta ja sisalla oli kanoja irrallaan:D Syotiin sitten lounaaksi papuja ja riisia seka juotiin ruoan paalle allomakeat teet. Lahdettiin parin tunnin paasta kotiin pain, onneksi tama ohjaaja lahti saattamaan meita kaupunkiin, ei varmaan oltas selvitty ehjana yksistaan perille. Matkalla matatussa moottoripyora tuli kylkeen, juuri siihen kohdalle missa istuin, mut onneksi kenellekaan ei kaynyt mtaan, kuskeilla oli vaan hetken aikaa pienta riitaa kuka maksaa vahingot mutta paastiin jatkamaan matkaa.

Viikonloppu meni tavalliseen tapaan, syoden hyvin, altaalla rentoutuessa ja baarissa notkuen:) Ja tietysti huristeltu moottoripyorien kyydissa(ilman kyparia ja vilkkaan liikenteen seassa), kuinka sitten suomesa jaksaa istua autossa kun ne ei edes pompi, pida aanta ja kaikki noudattaa liikennesaantoja?!:D

Kuvia en saanut tanaa laitettua kun koneet toimii niin hitaasti, mut ens kerralla sitten. Huomenna meidan pitaisi paasta kotikaynneille toissa, mutta saas nahda onnistuuko. Olisi todella mielenkiintoisa paasta katsomaan erilaisia koteja ja perheita. Kirjoittelen taas myohemmin lisaa. Enaa vain 37 paivaa jaljella:( Aika menee ihan liian nopeati, nautin niin taalla olemisesta!!! 3 viikkoa toita siten jo lomalle Mombasaan....

Vointeja

Ida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti