keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Muutto+ Iisalmi Part 1

Heippa!

Viime kirjoittelusta onkin jo aikaa! Perjantaista asti olen ollut ilman tvtä ja nettiä, joten blogin kirjoittelu ei oikein onnistunut aikaisemmin! Perjantaina Vaasaan muuttokaveriksi tuli minun vanhemmat ja Ile. Perjantaina ajateltiin ottaa ihan rennosti koko ilta, käytiin vähän shoppailemassa kaupungilla ja käytiin kiinalaisessa syömässä. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa vanhempia! Iisalmeen on aina niin pitkä matka lähteä Vaasasta käsin... 


Tässä viikonlopun rennot muuttoasut.
Tunika, Marimekko
Neule, Joseffson
Pipo, Gina Tricot





Sitten lauantaina alkoi muutto, loppujen lopuksi saatiin tavarat nopeasti kasaan. Suurin osa tavaroista jäi Vaasaan varastoon ja muut lähti Ilen mukaan Tampereelle, odottelemaan kesää. Ile kirosi tavaroiden määrää, kuinka kesän aikana voi tarvita 2 jätesäkillistä kenkiä ja 5 säkillistä vaatteita + tietysti laukut ja asusteet? :D Helposti, ainakin minun mielestä;) 
Hyvästeltiin Vaasa ja lähdin vanhempien luokse Iisalmeen. Matkalla oli ihania puita, ihan kuin olisi ollut lapissa...



Matkalla pysähdyttiin huoltikselle(muistaakseni Viitasaarelle) ja siellä oli pieni sisustuskauppa, tietysti äidin kanssa piti päästä siellä käymään. Ainakin sillä verukkeella että koiranavhdeille piti ostaa jotain pieniä tuliaisia. Löydettiin söpöt tiskiharjat, itse otin seeprakuvioidun. Tuliaisiksi ostettiin meidän Räikkösen(eli meidän buudelin) vahdeille tiskiharjat ja rätit...:) 




Illalla piti lähteä tyttöjen kanssa katsastamaan Iisalmen yöelämä. En käsitä miksi Iisalmessa kaikki illat on niin riehakkaita? Kömmin taas kotiin 5 aikaan, postinjakaja tuli vastaan rapussa:))
Tässä muutama kuva illasta...









Ilta loppui sumuisissa merkeissä... Osa porukasta kävi sitten pizzalla baarin jälkeen, niin oltiinpa taas todistamassa kärhämää jota pihalla käytiin. Kuin suoraan tuosta alimmaisesta kuvasta, sanan tarkasti;) Loppujen lopuksi koko sakki änkäytyi isoon jenkkiautoon. Viimeinen autoon menijä otti vauhtia ja sujahti vatsalleen takapenkkiläisten syliin. Me paiskattiin ovi kiinni, koska kyytiläiset eivät sitä itse saaneet tungoksesta jouhtuen. Näin Iisalmessa:D


Huh, sellainen oli viikonloppu.

Nyt alkoi myös olympialaiset, oletteko seuranneet tai kiinnostaako ylipäätänsä?
Itse tykkään seurata MIESTEN jääkiekkoa, tänään Suomi pelaskin hienon ensimmäisen pelin! Jeee


ps. inhoon tätä Ilen hiiiiiiiiiiiiiiiiidasta nettiä, tuli satoja virheitä tekstiin ja posti jo kirjoittamani, valmiin tekstin, yhh... mut älkää välittäkö. Huomiseen, öitä


2 kommenttia: