tiistai 2. helmikuuta 2010

Liiallista herkuttelua

Viikko alkoi herkutellen. Oli tarkoitus tehdä terveellistä ja hyvää ruokaa, mutta lopulta sorruttiin I:n kanssa herkkujen tekemiseen.



Ensiksi tehtiin lihakeittoa. Keitot maistuu ihanalta varsinkin pakkaspäivinä kävelylenkin jälkeen:)
















Illaksi tehtiin aivan huippuhyvää feta-kasvispiirakkaa. Piirakan tekemiseen meni reilu tunti, mutta oli sen arvoista.















Jälkkäriks ostettiin SIA:n jätskiä. Makuna tällä kertaa wiener nougat. Saatiin jäätelö eurolla Minimanista, koska myyjä oli sanojensa mukaan "kypsä, koska jätskejä ei oltu hinnotetu, useista pyynnöistä huolimatta", joten hän antoi roiman alennuksen.































Iltapalaksi lettuja, joita mä en osaa paistaa. I on mestari paistaa lättyjä.


























Tänään käytiin hakemassa poliisilaitokselta minun uusi passi. Sen jälkeen kävimme teellä arnoldsissa (ja yhdellä munkilla:)




















































Huomenna I lähtee takaisin Tampereelle, se tietää paluuta opiskeluruoan pariin:D Enää tämä ja ensviikko Vaasassa, sitten vien tavarat Tampereelle. Nyt pitäisi aloittaa tavaroiden pakkaaminen ja miettimään mitä tavaroita tarvitsen reissuun, enää vajaa kuukausi lähtöön. :)

2 kommenttia:

  1. oo, niin kaunis oot!!:) ja ihana lukee sun kuulumisista!:) sulla oli hienoi kynsii nois kuvis, jee, turhamaisuutta ennen lähtöö!;) hyvä tyttö!:D

    -miru

    VastaaPoista