torstai 11. helmikuuta 2010

Hullunmylly

Mä oon aivan poikki täällä hullunmyllyn keskellä. Muutto on (jo) perjantaina.
Minulla on ollut ihan järkyttävää päänsärkyä jo useamman päivän ajan. Väsymys ja stressi ovat huippuluokassaan sekä en oo saanu nukuttua kunnolla pariin viikkoon. Koulutehtävistä olisi jäljellä 5 laajaa esseetä viikon sisällä, sekä ruotsin tentti perjantaina. Mitenkäs se tavaroiden ja astioiden pakkaaminen?

Tuntuu että välillä loppuu usko ihan kokonaan. Kirjoittelin eilen listaa, mitä kaikkea on vielä tekemättä, sain kaksi sivua tekstiä aikaiseksi. Eilinen meni ihan tokkurassa, olin väsynyt ja itkin vaan. Jenni kutsui minua Zumbaan, ajattelin että se varmasti piristää. Menin tunnille, olin siellä puolituntia ja lähdin kesken tunnin kotiin, ajatukset ei ppysyneet kasassa. Väsytti että ihan silmiä kirveli, mutta kiitos uniongelmieni pyörin 4 tuntia sängyssä ilman unta ja heräilin yöllä tunnin välein.

Noh, mutta kyllä tästä noustaan! Jos positiivisesti ajattelen, tänään on viimeinen yö, kun pitää nukkua yksin. Ajatelkaas, ensiviikolla asun avoliitossa :o hihihi... Ja 2 viikon päästä pääsee lämpöön <3


Otimpa kuvia muutohulinan keskeltä. Tältä eteinen näytti vielä viikko sitten...

...Mitäs sanotte tästä muuton tuomasta sisustuksesta? :D





Eräs opettaja ilmoitti että koulu antaa minulle matkaa varten hoitotarvikkeita mukaan. Elikkäs jos minulle sattuu jotain, niin varmasti saan steriilit välineet hoitoa varten. Paketissa oli mm. i.v-tarvikkeita, neuloja, ruiskuja, keittosuola-liuosta, hanskoja, essuja ym. Nämä saa kyllä hieman epäilemään että mitähän tartuntoja sieltä voi itselleen hankkia:D





Semmosia tarvikkeita matkalle, näin aluksi! Paljon muutakin hoidollista tavaraa tarvitaan mukaan, mutta niistä sitten myöhemmin lisää. En oo vielä edes miettinyt pakkaamista, jätän yleensä kaiken viimetippaan, mut jospa sitten muuton jälkeen otan itseäni niskasta kiinni;) 

Tänään aamupalaksi herkuttelin kuumalla kaakaolla ja karkeilla sekä ehkä ruisleivällä jonka päällä oli banskua, niinpä:D
























Huh, tulipas sekava postaus, mutta niin on tää mun arkikin nyt. Onneksi läheiset ja matkan odottelu auttaa jaksamaan arjessa. Luin Kisumun sää ennusteita, niin eihän siellä ole kuin 33 astetta lämmintä. Sitä odotellessa;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti